Taxi Point Oy

Kaikki Taksipalvelut Helsinki -Vantaan lentoasemalla



Ovatko yrityksenne henkilökunnan työmatkakuljetukset kunnossa?


Lentomatkustajien lisäksi lentoasema-alueelle on muodostunut erittäin suuri yrityskeskittymä, jossa työskentelee ympäri vuorokauden ulottuvissa vuoroissa noin 17 000 henkilöä. Taksi kuljettaa heitä työvuoroihin ja kotiin satoja joka päivä. Lentoaseman henkilöstökuljetusten asiakaspalvelua hoitaa palvelupiste T1:n ja T2:n välisessä yhdyskäytävässä.

Epäsäännöllistä työaikaa tekevän henkilökunnan työmatkoista vastaa yleensä työnantaja, mikäli julkista liikennettä ei ole mahdollista käyttää. Huolehtimalla siitä, että työntekijän työmatkat sujuvat aina tilauksen tekemisestä kuljetukseen asti vaivattomasti ja täsmällisesti vaikuttavat työntekijän viihtyvyyteen ja työmotivaatioon positiivisesti.

Yhtiöllämme on pitkäaikainen kokemus henkilöstökuljetuksista. Olemme kehittäneet tätä palvelua vastaamaan yritysten vaatimuksia tehokkaasta ja edullisesta henkilökuntakuljetuksesta.

Yhdistämme eri asiakasyritysten henkilökuntaa samaan kuljetukseen, jolloin yksikköhinnat pysyvät edullisena. Matka-aika ei kuitenkaan yhdistetyssäkään kuljetuksessa kasva merkittävästi.

Käytössämme ovat erityisesti tätä tarkoitusta vasten räätälöidyt reititys- ja tilausohjelmat. Asiakkaalla ovat käytössä tilausten tekemiseen niin internet- kuin mobiiliratkaisutkin (tekstiviestitilaus). Palvelupisteemme palvelee asiakkaita 24 tuntia vuorokaudessa.

TILAUKSET

TILAUSOHJEET

Lisätietoja ja tiedustelut:
Elina Karhula, asiakkuuspäällikkö 050 565 0696

TAXI POINT PALVELUPISTE

Helsinki-Vantaa lentoasema yhdyskäytävä
Avoinna 24h

Henkilökuntakuljetusten tilausnumero:
0600 550 131 (Puhelun hinta: 1,16 €/puh. + pvm)
Puhelin. 09 8256 5566
Email: info@taxipoint.fi



  • YHTEYSTIEDOT
    Palvelupiste
     09 8256 5566

    Toimisto
    Taxi Point Oy
    Rahtitie 3
    01530 Vantaa
    09 838 66 30
    toimisto@vantaantaksi.fi
    Y-TUNNUS: 0861533-3

      Rahtitie 3, 01530 Vantaa
    Avoinna arkisin 9-15
    Esa Niinivaara, toimitusjohtaja 09 8386 6311
    Elina Karhula, asiakkuuspäällikkö, 09 8386 6310
    Raine Tamminen, myyntipäällikkö 09 8386 6354
    Tuula Tervamäki, talouspäällikkö 09 8386 6323
    Ari Korhonen, koulutuspäällikkö 09 8386 6362
    Juha Laari, laskutus 09 8386 6366
    Satu Sydänmaa, vastaava taksitarkastaja 09 8386 6356
    Jussi Taskinen, IT- ja tekniikkavastaava

  • Taxi Point Oy käsittelee saamansa palautteen luottamuksellisesti.
    Huomaathan, että tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
    Painettuasi 'lähetä' -painiketta palaat automaattisesti taxipoint.fi -etusivulle.